”Sun kanssa oli kivaa tänään ” – ajatuksia NUOTTI -valmennuksesta

”Sun kanssa oli kivaa tänään ”

Sain tämän spontaanin palautteen tekstarilla 18-vuotiaalta nuorelta – kahden tunnin ohjaustuokimme jälkeen.

Tämänkertainen ohjaus koostui ensin kuulumisten vaihdosta kävelylenkin yhteydessä järven rannalla ja sen jälkeisestä pöydän ääressä tehdystä aikajanaharjoitteesta. Kävellessä mieli rauhoituu ja kuulumisia ja tunteita  ”pulpahtelee helposti ja ihan kuin itsestään” nuorelta esiin. Näihin on helppo myöhemmin sitten tarttua harjoitteissa.

Aikuisen tärkein tehtävä  on olla kanssakulkija ja kuunnella nuorta. 

Jotta hyvä luottamuksellinen suhde syntyy – on NUOTTI -valmennuksessa äärimmäisen tärkeää, että nuori tulee hyvin ”nähdyksi ja kuulluksi” ja uskaltaa kertoa asioistaan ohjaajalle.  Aito vuorovaikutus ja kiinnostus nuoren asioita  ja tunteita  kohtaan toimii NUOTTI -valmennuksen  tärkeinä peruspilareina.  Ohjaajalle on kehittynyt tuntosarvet, joilla he huomaavat myös erilaisia nuorten tunnelukkoja.

Mitä sulle oikeesti kuuluu ?

Monesti me vanhemmat ”puuskutamme” elämäämme omassa oravanpyörässämme” – nuoren linnoittautusessa omaan maailmaansa  – huoneen ovi kiini. Nämä kaksi ”kuplaa” eivät kohtaa arjessa  toisiaan, vaan ne  saattavat  ajanmyötä jopa ”pamahtaa” ja seuraamukset näkyvät lisääntyneinä vaikeuksina.

Ajatus siitä että ”kaikki on ihan hyvin ainakin niin kauan kun nuori on kotona ja ”hiljaa” -voi olla hyvin harhaanjohtava. Nuoren mielessä saattaa pyöriä hyvinkin synkkiä ajatuksia ja paineita sekä epärealistisia odotuksia.  Jäsentymättöminä ne ahdistavat ja lamaannuttavat.

Aito läsnäolo ja kuunteleminen – mun asiat on tärkeitä!”

Olen tehnyt NUOTTI -valmennusta toukokuusta lähtien. Sitä ennen olen tehnyt vuosikymmeniä töitä eri ikäisten lasten, nuorten ja perheiden kanssa. Valmennuksessa olen kohdannut pääsaantöisesti n. 20-24 vuotiaita nuoria. Heillä on ilmennyt esim opiskeluvaikeuksia,  koulu on keskeytynyt tai rästitehtävien määrä on kasaantunut holtittomasti. Sosiaaliset suhteet ovat solmussa niin kotona kuin koulussa tai kaveripiirissä -tulevaisuus saattaa ahdistaa, mielenterveys järkkyä, arkirytmi on sekaisin jne jne.  Lisänä vielä korona, joka tuo monille ahdistusta ja pelkoa. Näihin tilanteisin ei nuoren onneksi tarvitse jäädä yksin miettimään ja puntaroimaan elämäänsä.

NUOTTI -valmennus on ammatillista kuntoutusta,  jossa vahvistetaan nuoren itsetuntoa ja itseohjautuvaisuutat  sekä ongelmanratkaisutaitoja, lisäksi harjoitellaan arjen ihan tavallisia askareita. Esim. Suunnitellaan ja organisoidaan  nuoren muuttoa hänen  ensi asuntoonsa tai opetellaan lajittelemaan ja pesemään pyykkiä – raha-asioista puhumattakaan.  Ratkaisukeskeisyydellä ja matalan kynnyksen toiminnalla on saatu aikaan hyviä tuloksia.

NUOTTI -valmennus tarjoaa nuorelle 20 tuntia yhteistä ohjattua ”lisäaikaa” keskittyä hänelle tärkeisiin aiheisiin. Nuoren tavoitteiden ja askelmerkkien mukaan lähdetään valmennuksessa sitten liikkeelle ja toimimaaan. Ohjaus ei vaadi mitää erityistä paikkaa vaan esim yhteisellä pienellä kävelyretkellä  järven rannalla voi saada jo hyvän  jäsentyneemmän  alun .  ”Matka”  on tuntimääräisesti lyhyt, mutta se voi tarjota uskomattoman paljon apua  ja tukea nuorelle.

Lue lisää NUOTTI -valmennuksesta  

ja nuoren kokemuksia NUOTTI -valmennuksesta. 

Kirjoittaja Titta

ohjaaja / Voimatassu /NUOTTI -valmennus