Urhon ensiviikot

Kasvatus- ja kuntoutuskoira  -pentulaatikosta työmaalle osa 1

Yllätyksellinen synnytys

Lapinporokoira Valman pentu, työnimeltään Urho, syntyi yllätyksellisesti jo maanantaina 1.10., vaikka mamma oli olettanut synnytysajan olevan lähellä vasta lokakuun ensimmäisen viikon loppupuolella. Aamupäivän tapahtumat tulivat täysin yllättäen. Valma oli toki hyvin levoton, mutta se saattoi myös tarkoitta koiran kakkahätää ja laiskan (plus viimeisillään raskaana olevan) emännän hidasta aamutoimintaa lenkille lähdön edistämiseksi. Päästin koiran aidatulle takapihalle, missä ne yleensä aina päivän ensimmäiset ja illan viimeiset pissat ennen yöunille rauhoittumista saavat käydä tekemässä. Koiran piippaus ja levoton käyttäytyminen kuuluivat vinttiin saakka kun kävin sieltä joitain tavaroita penkomassa. Päätin ottaa koiran sisälle ja se vilahti nopeasti talon perälle, jonne kodinhoito-/monitoimihuoneeseen sille oli tehty tulevia pentuja varten pentulaatikko. Joka sekin oli juuri saatu viikonloppuna onneksi kasattua ja pedattua valmiiksi. Tein työhommia koneella ja olimme lähdössä äitini kanssa aamupäivälenkille. Huutelin pitkän aikaa Valmaa, jota ei monista houkutteluista huolimatta kuulunut eikä näkynyt. Tiesin kuitenkin sen olevan sisällä, joten lähdin etsimään koiraa pitkin huushollia. Valma löytyi lopulta perähuoneen pentulaatikosta jossa patjalla pötkötteli emon kaverina pieni musta, lähinnä rotalta näyttävä pötkilö. Kesti aikansa ennen kuin tajusin, että Valma oli NYT synnyttänyt pennun ja lisää saattoi olla tulossa. Näinpä aamupäivälenkki jäi tekemättä ja jäimme seurailemaan Valman toimintaa. Konsultoin Valman ihanaa kasvattajaa pitkin päivää. Omaan silmääni koiran käytös ei rauhoittunut ja se näytti edelleen levottomalta ja hieman siltä, että pentuja saattaisi olla tulossa vielä toinenkin. Valmalle oli aiemmin ultrattu eläinlääkärissä, että pentuja olisi ainakin se kaksi ja porokoirien taustalla uskoin pentuja olevan vähintään se 4-5 kipaletta. Lopulta oman mielenrauhani säilyttämiseksi päädyin soittamaan päivystävälle eläinlääkärille ja käytin Valman tarkistuksessa iltapäivällä. Ultrassa ei kuitenkaan näkynyt lisää pentuja, joten hötkyilyni asian tiimoilta oli turhaa. Siispä koko pennun syntymä ja jälkeisten häviäminen olisivat melkoisia mysteereitä lopun elämää. Valma oli siis omatoimisesti hoitanut koko prosessin alusta loppuun saakka apuja kyselemättä.

Takapihan koira-aitauksessa on talonseinustaa vasten puukasan jämät, jotka lähinnä muistuttivat päälle kaatuva kasaa lavetin päällä. Valma oli yhdessä toisen koiran kanssa kaivanut isoa kuoppaa lavetin (ja puukasan) alle ja viihtyi siellä koko aamupäivän levottomasti piippaillen ja ulos- sisälle ravaten. Huolestuneena kävin konttaamassa takapihaa ympäri sekä verannan alta, että kyseisestä kuopasta puukasan alta, mutta en sieltä ainoatakaan (tai sitä toista) pentua löytänyt. Koira, ei Valma eikä pihalla paljon viihtyvä hovawarttivanhus, millään tavalla ilmentäneet siellä olevan pentua, mutta en voinut olla asiaa moneen kertaan tarkistamatta, koska Valma niin kovasti sinne kuoppaan hakeutui. Kenties tällä luontaisella käyttäytymisellä se yritti löytää itselleen mukavan viileän ja turvallisen pesäpaikan tai rauhoitella itseään uudessa ja vieraassa tilanteessa. Onneksi varsinainen pentu syntyi kuitenkin sisätiloissa pentulaatikkoon, joten sen tarkkaileminen ja hoitaminen olivat huomattavasti helpompaa.

IMG_20181018_091747

Tämä oli ensimmäinen koirapentueeni ikinä ja olin toivonut alkavaa kasvattajauraa jo varmasti kymmenisen vuotta takaperin käydessäni kasvattajan peruskurssin. Jalostuskäyttöön sopivaa ja korvien väliltään kunnossa olevaa koiraa ei kuitenkaan ennen Valmaa ollut perheeseemme siunaantunut. Siis sellaista, jonka geeniperimää todella haluaisin viedä eteenpäin. Enkä tarkoita näitä meillä kotona kasvavia koiria, ne olivat ihan hyviä sellaisenaan, mutta itselleni on suuri kynnys valita koira, jonka perimää todella haluan periyttää eteenpäin.

Pennun kasvu ja sijaislapset

Kolmiviikkoisena Urho painoi jo noin 1,7 kg joten kyseessä oli todellakin iso jötkäle, joka oli saanut nauttia kaikesta maitobaaritarjonnasta täysin rinnoin ilman jakamisen painetta. Mamma oli kuitenkin jo aika päiviä sitten päättänyt, että mikäli Valma hoitaisi pentujaan hyvin ja maitoa riittäisi, voisi jaolle tulla muutama ylimääräinenkin pentu. Olihan Urho syntynyt lopulta ainokaisena ja mamma oli sitä mieltä kaikella pohjatietämyksellään ja maalaisjärjenkäytöllä, että kenenkään ei ole hyvä kasvaa yksin, vaan pennun on tärkeää oppia jakamaan sekä odottamaan vuoroaan. Myös paljon muita sosiaalisia taitoja opittaisiin nimenomaan pentuekavereilta. Niinpä Urhon ollessa 3,5 viikkoinen kohtasi mamman ja erään kasvattajan tiet ja meille muutti hetkellisesti kolme pienen pientä shelttipentua kasvamaan. Urho näytti tässä vaiheessa jo melkoiselta mörssäriltä pieniin viiden vuorokauden ikäisiin pentuihin verrattuna, mutta onneksi kaverukset mahtuivat ja sopeutuivat hyvin isoon pentukopsaan nukkumaan kylki kyljessä tai kuka milloinkin missäkin nurkassa.

Aina kokeneenkaan emon kanssa kaikki ei mene niin kuin strömsössä. Tässä tapauksessa pentujen biologisen emän maidontuotannon puute oli syy keinoemon etsimiselle pennuille ja mikäpä tehokkaampi ympäristö, jossa kysyntä ja tarjonta kohtaavat, kuin sosiaalisen median Facebookin varaemo-palsta.

Sheltinpennut kasvoivat Valman ja Urhon rinnalla kolme- neljä viikkoa niin, että alkoivat jo hieman kiinteitä ruokia maistelemaan ennen meiltä lähtöä. Sinänsä harmillinen aika siirtyä takaisin kasvattajan kotiin kun nyt pienistä alkoi olla jo sosiaalista seuraa Urholle ja pennut alkoivat harjoittaa vuorovaikutuksellista käyttäytymistä keskenään. Mutta huimia eroja siitä huolimatta. Siinä missä Urho kolme-neljäviikkoisena tuntui olevan jo vankkarakenteinen pieni pentu, olivat sheltinpennut vielä paljon vauvapentumaisempia sekä heiveröisempiä. Niin ne koirat vain ovat erilaisia, mutta hienosti shelteistäkin kasvoi maailmalle nyt jo muuttaneita sydäntenmurskaajia, vaikka pienimmäisenä syntynyt narttu tullaporskuttikin sitkeästi veljiensä perässä.

IMG_20181112_145740

Seuraavassa blogitekstissä kertoilenkin sitten enemmän Urhon ensimmäisten kuukausien kasvatuksesta ja koulutuksesta suhteessa tulevaa kasvatus- ja kuntoutuskoiran uraa silmällä pitäen. Eli mitä kaikkea tulee ottaa huomioon tai mitä olen toiminut ja miksi tietyllä tavalla, nyt kun toiveenani on saada Urhosta kasvatettua isona kasvatus- ja kuntoutuskoira terapiatyöhöni.